
Lehdistötiedote 27.6.2025
TabiCine järjestää erikoisnäytöksen Ryo Ushimarun elokuvasta Qualia. Elokuva esitetään Cinema Orionissa Helsingissä lauantaina 2. elokuuta kello 17:15.
Paikalla ovat elokuvasta kertomassa ja yleisön kanssa keskustelemassa ohjaaja Ryo Ushimaru ja vastaava tuottaja, elokuvassa näyttelevä Maya Kudamatsu.
Qualia esitetään englanniksi tekstitettynä. Sitä ei ole ikärajatarkistettu Suomessa, joten näytös on sallittu vain yli 18-vuotiaille. Japanissa elokuvan ikäraja on G (sallittu kaikenikäisille).
***
Kotirouva Yuko on naimisissa Ryosuken kanssa, jonka perhe pyörittää kananmunatilaa. Lämpöä suhteessa ei ole, ja omissa maailmoissaan elelevän Yukon päivät kuluvat maatilan töissä ja Ryosuken kärttyisän isosisko Satomin oikkujen toteuttamisessa.
Ryosukella on suhde myyjätyttö Sakin kanssa. Kun Saki eräänä päivänä saapuu nuuskimaan talon nurkille, Yuko erehtyy luulemaan häntä työnhakijaksi. Kun totuus suhteesta paljastuu, Saki valehtelee olevansa raskaana ja uhkaa kertoa asiasta naapureille. Hän saa jäädä asumaan perheen kotiin, ja alkaa eriskummallinen yhteiselo.
Qualia kommentoi draaman ja mustan huumorin keinoin ihmisten pyristelyä niiden roolien parissa, joita yhteiskunta heille asettaa. Naisiin kohdistuvat odotukset, suvun jatkaminen, perheyrityksen ylläpitäminen ja muut vaatimukset vertautuvat häkeissä elävien tuotantoeläimien elämään. Ovatko ihmiset ja kanat sittenkään niin erilaisia?
***
Qualia on ohjaaja ja näyttelijä Ryo Ushimarun kokopitkä esikoisohjaus. Hän on aiemmin ohjannut lyhytelokuvat Smile (2017) ja Time to Shine (2019).
Qualia perustuu Yoshitomo Ochin kirjoittamaan ja ohjaamaan samannimiseen näytelmään, jonka teatteriyhtiö Utsuroro esitti vuonna 2021. Nähtyään näytelmän ohjaaja Ushimaru ihastui siihen ja ehdotti sen sovittamista elokuvaksi löydettyään Kokone Sasakin sen pääosaan. Elokuva sai ensi-iltansa Japanissa 18. marraskuuta 2023.
https://cinemaorion.fi/elokuvat/qualia
TRAILERI
https://vimeo.com/1095972186
QUALIA
Alkuperäisnimi: Qualia
- Ohjaus: Ryo Ushimaru
- Käsikirjoitus: Kenzo Kaga
- Alkuperäisteos: Yoshitomo Ochin näytelmä
- Ensi-ilta Japanissa: 18.11.2023
- Genre: Musta komedia, draama
- Pituus: 96 min
- Ikäraja: Ei ikärajatarkistettu (18), Japanissa G
- Kieli: Japani
- Tekstitys: Englanti
Näyttelijät:
- Kokone Sasaki (Yuko)
- Ruka Ishikawa (Saki)
- Kenta Kiguchi (Ryosuke)
- Maya Kudamatsu (Satomi)
- Chikara Toh (Taichi)
- Kensuke Ashihara (Otsu)
- Tomoki Kimura (Kono)
- Yohta Kawase (Sakin isä)
Tekijät:
- Vastaavat tuottajat: Masashi Yamamoto, Maya Kudamatsu
- Tuottajat: Ryo Ushimaru, Takuya Fukushima
- Apulaistuottajat: Sakura Enomoto, Ken Arima
- Linjatuottaja: Naoki Hosaka
- Apulaisohjaajat: Takumi Koike, Kosuke Konishi
- Kuvaus: Tadashi Nagayama
- Valaistus: Rikuo Ueno
- Apulaiskuvaus: Takumi Endo
- Apulaiskuvaus ja -valaistus: Ikuro Kambe
- Äänitys: Kyuya Nakagawa, Yamato Kamei
- Tuotantosuunnittelu: Ryuki Manzoji
- Hiukset & maskeeraus: Minako Michi
- Puvustus: Hamaru Fukami
- Tuotantopäällikkö: Nobuhiko Nishimura (Toyotan osuus), Shumpei Shiono
- Valokuvaus / Making of: Shohei Oishi
- Leikkaus: Manami Tsuya
- Visuaaliset tehosteet: Tsuyoshi Shoji, Ryota Nakanishi
- Värimääritys: Shingo Ishikawa
- Äänisuunnittelu: Kyuya Nakagawa
- Markkinointi: Toshiya Gibo
- Tuotanto: Cinema Impact
- Levittäjä: D-films
LISÄTIEDOT
Petteri Uusitalo
petteri.uusitalo@tabicine.fi
TABICINE OY
TabiCine on vuonna 2023 perustettu suomalainen yhtiö, joka on keskittynyt japanilaisen elokuvan maahantuontiin. Tuomme Suomen elokuvateattereihin japanilaisen modernin elokuvan parhaimmistoa genrejä kaihtamatta.
Tavoitteemme on lisätä japanilaisen kulttuurin ja viihteen näkyvyyttä Suomessa. Kielen ja kulttuurin tuntemuksella sekä erikoistumalla pystymme löytämään haudattuja helmiä.
Japanissa tehdään maailmanlaajuisesti suosittua viihdettä, ja japanilaiset elokuvat ovat jo pitkään vetäneet täysiä saleja festivaaleilla. Festivaalien ulkopuoliseen teatterilevitykseen pääsee kuitenkin vain harva japanilainen elokuva. Tämän TabiCine aikoo muuttaa.
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa:
- Bluesky: https://bsky.app/profile/tabicine.bsky.social
- Mastodon: https://mastodon.social/@tabicine
- X: https://twitter.com/TabiCineFilms
- Instagram: https://www.instagram.com/tabicinefilms
- Threads: https://www.threads.net/@tabicinefilms
- Facebook: https://www.facebook.com/TabiCineFilms