
Äiti palasi kotiin. Mutta onko se hän?
Uusi elokuvalevittäjä TabiCine tuo elokuvateattereihin japanilaisen elokuvan The Good Father. Elokuvan ensi-ilta on 5.4.2024.
Lehdistötiedote 11.3.2024
The Good Father on kauhuelementtejä sisältävä psykologinen jännityselokuva näennäisen idyllisestä perheestä, jossa kaikki ole kohdallaan. Voiko isän rakkaus perheeseensä mennä liian pitkälle?
Psykoterapeutin tytär Hana perheineen joutui viisi vuotta sitten auto-onnettomuuteen, jonka jäljiltä hänen pikkusiskonsa käyttää kasvot peittäviä naamareita ja äitinsä on edelleen koomassa. Eräänä päivänä isä tuo kotiin naisen, joka sanoo olevansa tyttöjen koomasta herännyt äiti. Hanan mielestä heidän äitinsä kuitenkin näytti aikoinaan täysin erilaiselta. Mutta kuka tämä nainen sitten on, ja miksi hän teeskentelisi olevansa heidän äitinsä?
Elokuvan Drive My Car tuottajilta. The Good Fatheria tähdittävät naispääosien nouseva tähti Sara Minami (Netflixin From Me to You: Kimi ni todoke) ja karismaattinen ilmeilijä Hiroshi Tamaki (Nodame Cantabile, The Way of the Househusband, Golden Kamuy). The Good Father sai tuomariston kunniamaininnan vuoden 2022 Fantasporto-festivaaleilla.
https://www.tabicine.fi/the-good-father/
TRAILERI
https://www.youtube.com/watch?v=XWdhK85heTI
PRESSIKITTI
https://www.tabicine.fi/wp-content/uploads/2024/03/thegoodfather_presskit.pdf
PRESSIKUVIA
https://www.filmikamari.fi/pressit/elokuvat.php?action=show&movie_id=4909
käyttäjätunnus: press
salasana: noutaja
LEHDISTÖNÄYTÖS
Ma 25.3.2024 klo 14:00
Helsinki, Finnkino Tennispalatsi, sali 2
Ei ennakkoilmoittautumista.
Voimme toimittaa pyynnöstä myös verkkokatselulinkin.
THE GOOD FATHER
- Alkuperäisnimi: Kono ko wa jaaku
- Käsikirjoitus ja ohjaus: Shō Kataoka
- Ensi-ilta Japanissa: 1.9.2022
- Ensi-ilta Suomessa: 5.4.2024
- Päärooleissa: Sara Minami, Ryusei Onishi, Yuki Sakurai, Hiroshi Tamaki
- Genre: Jännitys / kauhu
- Pituus: 100 min
- Ikäraja: 12
- Kieli: Japani
- Tekstitys: Suomi, suomi / englanti
- Tuotantosuunnittelu: Satoshi Nonogaki
- Valaistus: Hidenori Nagata
- Musiikki: Takuma Watanabe
- Kuvaus: Yasushi Hanamura
- Tuottajat: Daisuke Toyama, Erika Murayama, Satoshi Hashidate
- Valvova tuottaja: Osamu Kubota
- Vastaavat tuottajat: Kazuo Nakanishi, Keisuke Konishi, Osamu Kubota, Shoko Yoshida
- Tuotanto: Culture Entertainment, Happinet Phantom Studios, C&I Entertainment, TC Entertainment
- Levittäjä: TabiCine
LISÄTIEDOT
Petteri Uusitalo
petteri.uusitalo@tabicine.fi
TABICINE OY
TabiCine on vuonna 2023 perustettu suomalainen yhtiö, joka on keskittynyt japanilaisen elokuvan maahantuontiin. Tuomme Suomen elokuvateattereihin japanilaisen modernin elokuvan parhaimmistoa genrejä kaihtamatta.
Tavoitteemme on lisätä japanilaisen kulttuurin ja viihteen näkyvyyttä Suomessa. Kielen ja kulttuurin tuntemuksella sekä erikoistumalla pystymme löytämään haudattuja helmiä.
Japanissa tehdään maailmanlaajuisesti suosittua viihdettä, ja japanilaiset elokuvat ovat jo pitkään vetäneet täysiä saleja festivaaleilla. Festivaalien ulkopuoliseen teatterilevitykseen pääsee kuitenkin vain harva japanilainen elokuva. Tämän TabiCine aikoo muuttaa.